lauantai 29. maaliskuuta 2014

John Teere

Muutaman viikon ajan olen seuraillut kun aina samalle pellolle lehahtaa n. 30 päinen teeriparvi aamutuimaan. Ne vain ovat liian arkoja että pääsisin edes vähän lähemmäs.

The lymyluola, aitoa kiinalaista nailonia.
Kiertelin vähän kauppoja ja lopulta löysinkin sopivan piilokojun, se vain oli tarkoitettu pystyasentoon ja minun täytyi päästä alas. Pienen tuunauksen jälkeen koju alkoikin olla valmis viikonlopun tempausta varten.
Kirsikkana kakun päällä sain työharjoittelupaikastani Savon Sanomilta lainaan "vähän" järeämpää kalustoa: Canon 400mm f/2.8L II USM. Tuohon lykkäsin vielä 1.4x jatkeen perään, jolloin tuosta tuli 560mm f/4, aika muikea systeemi!

Virittelin kojuni pellon laitaan aamuyöstä ja hetken aikaa odoteltuani teeren kujerrus kuului lähipuista, olin aivan liikkumatta etteivät ne näkisi minua kojusta. Hetken päästä kuului siipien havinaa ja ajattelin jo tilaisuuteni menneen. Mutta kurkistin vielä varmuudeksi ulos kuvausaukosta, siellähän ne teeret olivat. Joskin väärällä puolen kojua ja minun pitäisi vaihtaa kuvausaukkoa ääntäkään päästämättä!
Helpommin sanottu kuin tehty 1,5x1x1m kangastönössä jossa kaverina on 6kg teleobjektiivi ja repullinen muita tykötarpeita. Kuten arvata saattaa teeret lensivät kauemmaksi, mutta auringon noustua ne alkoivat lähestyä kojuani. Jopa kuvattavaksi asti.
Myös laulujoutsenia tuntuu viihtyvän samassa paikassa, toitotusta saikin kuunnella usemman tunnin.

Nuorisokuoro
Jonh Teere
Teerikukko pellolla
Kolmen kopla
Luomubroilerit

Klickkaa kuvaa isommaksi. Mitä sinä pidät näistä kuvista? Kommentoi!
Kurkkaa myös tämän blogin Facebook ja Twitter-sivut.

Ei kommentteja: